Asserin matkapäiväkirjasta:


Tiistai 7.8.2007 - Haltin huiputus ja paluumatkalle


Yön aikana tuuli voimistui varsin navakaksi ja telttamme lepatti tuulessa voimakkaasti ja kovaäänisesti. Heräsimme vasta yhdeksältä, olihan edessä ”helppo” päivä, eli käväisy Haltilla ja istumista autossa. Tuulen nopeus oli ainakin 100 m/s, joskin lämmin. Se alkoikin tympiä jo lähtöpisteessä vaikka sää oli muuten erinomainen. Söimme pastaa ja nuudeleita yhdistetyksi aamupalaksi ja lounaaksi. Kaasutrangiamme polttoaine loppui juuri kun saimme lounaan valmiiksi, onni onnettomuudessa että olimme päättäneet lyhentää maastossaoloaikaamme yhdellä päivällä. Aloitimme nousun Raisduottarhaldin rinnettä pitkin kohti edessä näkyvää kahden sivuhuipun välistä satulaa. Aamupalaa/lounasta syödessämme olimme nähneet muutaman metsähallituksen jampan nousevan samaa reittiä. Alun nousu oli varsin helppoa ja loivaa, mutta rakan alettua nousu jyrkkeni huomattavasti. Varsinainen Raisduottarhaldin huippu oli meistä katsoen vasemmalla (1361 m) ja selälle päästyämme totesimme tulleemme hieman oikealle, takanamme näkyvästä järvestä päätellen. Noustuamme vielä hetken avautui eteemme laakso ja sen takana massiivisen näköinen kumpare. Ajattelimme sen olevan varsinainen huippu, vaikkakin se tuntui olevan aivan liian kaukana. Enempää miettimättä aloimme laskeutua kohti laakson pohjaa, mutta hetken päästä tajusimme, ettei kaikki ole kohdallaan. Tässä vaiheessa tajusimme, ettei nousu Haltille tästä suunnasta ole yhtä triviaalia kuin Haltin auiotuvalta. Raisduottarhaldi-tunturi on tästä suunnasta katsottuna melko petollinen tunturi. Vaikeuden tekee sen lukuisat huiput, joita on vaikea tai liki mahdotonta paikallistaa maastosta käsin. Huippuja näyttikin olevan joka puolella, eikä niistä pystynyt sanomaan mikä on mikä, eksymistilanteessa ainoa vaihtoehto on kivuta lähimmälle huipulle ja toivoa että paikannus onnistuu sen päältä paremmin. Maastossa kulkeva vaijeriaita hämäsi suunnistusta vielä lisää, olimmehan nähneet samanlaista aitaa Lossujärven rajanylityspaikan lähettyvillä ja luulimme erheellisesti sitä valtakunnan rajaksi. Kompassia ja karttaa hetken pyöriteltyämme totesimme tämän olettamuksen/luulon mahdottomaksi. Emme olleet myöskään selvillä norjalaisten karttojen koordinaatistoista tai erannosta, eikä niiden pähkiminen kartan alalaidasta ollut mitenkään mahdollista vallitsevissa sääolosuhteissa (tuuli). Onneksi näkyvyys oli hyvä ja järkeä oli vielä päässä jäljellä, joten mitään vaaraa varsinaisesta eksymisestä ei ollut. Taaskin havaitsimme että maastossa eksymiseen johtavista syistä ylivoimaisesti tärkein on varmasti riittämätön valmistelu ja tilanteen täydellinen aliarviointi. Haltin huipun läheisyydessä oli erittäin helppo ymmärtää miten helposti tuolle ”vain” 6km matkalle oli eksynyt erinäisiä seurueita, kun vielä muistamme että osa kävijöistä lähtee huipulle tiekartan ja riittämättömän varustuksen turvin. Sanottakoon että on suuri virhe lähteä ”käväisemään” Haltilla Norjan puolelta muutaman tunnin patikkaretkenä ilman Raisduottarhaldin 1:20000 maastokarttaa ja/tai GPS:ää. Mehän emme tosimiehinä GPS:ää käytä vaan luotamme omiin suunnistustaitoihimme ja kaikkivoipiin insinöörijärkiimme. Kun olimme päässeet yksimielisyyteen omasta sijainnistamme, otimme suunnan tällä kuuluisalle ”Suomen Haltille” ja aloimme nousta edessämme olevalle kivikasalle. Tämän nyppylän laelta ymmärsimme kokonaisuuden paremmin ja lähdimme kulkemaan kohti määränpäätämme. Kuljimme huipulle lopulta lyhintä reittiä, eikä hetken epävarmuus reitillä tuonut lisäkilometrejä. Huipulle päästyämme avautui näkymä Suomen puolelle sekä vähän matkan päässä oleva kuuluista keltainen kivipaasi ja sen ympärillä huomattavan määrän ihmisiä. Haltin ”huipun” turistikohteen saavutettuamme huomasimme paikan lakonisuuden, kyseinen paikka kun ei ole edes tuon pikkuhuipun laella vaan rinteessä, millähän periaatteella tuokin raja on aikoinaan vedetty? Haltilla oli samaan aikaan Keravan seurakunnan nuorisoporukka sekä Suomen-Saksalainen ryhmä. Annoimme heidän kuvata itseään keltaisella paasilla, jonka jälkeen kuvautimme myös itsemme sitä vasten ja kirjoitimme nimemme peltikaapissa olevaan vihkoon järjestysnumeroille 89361 ja 89364. Nousuun oli kulunut melko tasan kaksi tuntia, huipulla vietimme puolisen tuntia, joten lähdimme laskeutumaan takaisin Guolasjärvelle n. klo. 14 aikoihin. Suuntasimme suoraan edessämme näkyvää järveä kohden vaikka tiesimme sinne johtavan helppokulkuisen näköisen solan laskevan muutaman kilometrin päähän lähtöpisteestä. Kaikesta huolimatta laskeuduimme melko nopeasti jonkin matkaa, kunnes huomasimme solan muuttuvan jyrkkäseinäiseksi kanjoniksi. Järkevämpää olisi ollut palata samaa reittiä kuin tullessa, muttemme jostain syystä jaksaneet nousta huippujen väliselle selälle. Eteneminen puron vartta solassa vaikeutui kaiken aikaa n. 45 asteen rinteen, kenkien alta luiskahtelevien liuskekivien, sekä aina vain enemmän v*tuttavan tuulen takia. Alemmaksi päästyämme päätimme ylittää puron ja kavuta toisen puolen rinteelle, ettei tarvitsisi laskeutua puroa myöden aivan rantaan saakka. Tässä vaiheessa reitinvalinta alkoi tympiä aivan erityisesti kun helkkarin Guolasjärvi tuntui jatkuvan ikuisesti. Jälleen kerran viimeiset kilometrit tuntuivat tuskaisen pitkiltä. Lopulta saavuimme autolle klo. 16:15. Huiputtamiseen oli siis kulunut kaiken kaikkiaan viisi tuntia. Siistiydyimme hieman ja lähdimme menemään tuolta pirun järveltä. Ajoimme takaisin Skibotnin leirintäalueelle Kilpisjärven tien risteyksen tuntumaan ja söimme siellä varsin tukevat ja hyvät hampurilaisateriat. Tästä ajoimmekin yhtäjaksoisesti Narvikiin saakka, jonne saavuimme noin yhdentoista aikoihin. Ajoimme kaupungin päästä päähän ja takaisin ja mietimme mitä tekisimme. Melkein jo jatkoimme kohti Kiirunaa, mutta onneksi tulimme järkiimme, teimme U-käännöksen ja ajoimme n. 1,5km ennen Narvikia olevalle leirintäalueelle yöksi. Telttapaikka maksoi 100 NOK, yllätykseksemme palvelua sai myös suomeksi, vastaanotossa tuuraamassa ollut jamppa oli kotoisin Pietarsaaresta. Pystytimme teltan ja lampsimme Narvikin keskustaan sopivaa baaria etsimään. Päädyimme aivan keskustassa olevalle terassille, jossa yllätyimme jälleen, taas palvelua suomen kielellä? Nautimme hyvin ansaitut oluen ja äimistelimme tuuriamme säiden kanssa. Koko aikana ei ollut satanut juuri ollenkaan, joka paikassa oli näkyvyys ollut erinomainen ja kaiken kukkuraksi olimme viettäneet pari päivää Norjassa hellesäässä, ilman pisaraakaan vettä.


Reitti: Guolasjärvi – Halti – Guolasjärvi – Skibot – Narvik

Matka: 15 km

Lähtö: 11:15

Paluu: 16:15

Perillä: 23:00

Sää: Loistavan helteinen, Haltilla tuuli aivan pe**eleesti.

 

Käsivarsi 07